perjantai 26. toukokuuta 2017

Salmivalli: "Koulukiusaaminen ryhmäilmiönä" (1998)

TULEE TÄHÄN!

"Koulukiusaaminen ryhmäilmiönä" (1998) kartoittaa kiusaamisen syitä ja muotoja. Millainen oppilas joutuu kiusatuksi, kuka häntä kiusaa ja mikä rooli muilla oppilailla on tässä tapahtumasarjassa? Miten oppilaiden ryhmät tuottavat kiusaamista, vaikka juuri kukaan oppilaista ei hyväksy sitä? Miksei lapsella juurikaan ole mahdollisuutta välttää kiusaajiaan? Miten kiusaaja voi saada tukea toiminnalleen luokan sisältä? (Takakansi)

     *     *     *

"Erilaisten roolinottoharjoitusten avulla voidaan pienryhmissä tai yhdessä koko luokan kanssa käsitellä koulukiusaamiseen liittyviä asioita ja niiden herättämiä tuntemuksia. Pienryhmien käyttö on suositeltavaa. Voidaan esim. lavastaa kiusaamistilanne ja jakaa oppilaille erilaisia rooleja. Joku on uhri, joku kiusaaja, joku on ulkopuolisen roolissa jne. Näistä rooleista käsin voidaan keskustella, miltä tuntui olla missäkin roolissa, esim. uhrina tai kiusaajana. Voidaan tarkastella mitä esim. ulkopuolisen roolissa oleva olisi voinut tehdä tilanteessa ja miksi se oli vaikeaa, mikä sitä olisi helpottanut, miltä muista tilanteessa olijoista tuntui kun joku asettui uhrin puolelle jne.

Roolileikkien kautta voidaan myös harjoitella uusia, erilaisia ja myönteisempiä rooleja. Harjoittelu on tärkeää, sillä vaikka oppilaat tietäisivät, miten heidän tulisi toimia kiusaamistilanteissa, ei tämän tiedon suora siirtäminen käytännön tilanteisiin ole välttämättä helppoa. Lavastetussa kiusaamistilanteessa oppilaat voivat kukin vuorollaan kokeilla erilaisia mahdollisia toimintatapoja. Samalla tarkastellaan, miltä mikin toimintatapa tuntuu, mikä siinä on erityisen vaikeaa jne. Toisaalta uhrin ja kiusaajan rooleissa olevat oppilaat voivat antaa ryhmälle tärkeää informaatiota esim. siitä, minkälaisen toiminnan uhri koki erityisen helpottavana tai mikä sai kiusaajan kokemaan, että häntä ei huvitakaan enää kiusata.

Rooliharjoitusten jälkeen on tärkeää purkaa roolit. Tämä voidaan tehdä esimerkiksi siten, että harjoitusten jälkeen kukin mukana ollut oppilas sanoo ääneen oman nimensä ja jotakin itsestään tai jotakin siitä, miten hän eroaa siitä roolista, jossa hetki sitten oli. Esimerkiksi: minä olen Pekka eikä minulla ole tapana kiusata toisia". (s. 182)

Olweus: "Kiusaaminen koulussa" (1992)


Kiusataanko lastasi koulussa tai kavereiden keskuudessa? Monien opettajien ja vanhempien mielestä kiusaaminen ei ole mitenkään vaarallista ja menee aikanaan ohi. Koulukiusaamiseen kannattaa kuitenkin puuttua mahdollisimman varhain, silloin mahdollisuudet kiusaamisen lopettamiseksi ovat suuremmat.

"Kiusaaminen koulussa" (1992) -kirjan kirjoittaja on ruotsalainen psykologian professori Dan Olweus. Hän tarkastelee kiusaajan ja uhrin ongelmaa sekä selvittää, miten näitä ongelmia voidaan ratkoa luokassa tai yksittäisten oppilaiden kesken ja miten kiusaamista voidaan vähentää yhteisin sopimuksin, parhaassa tapauksessa lopettaa kokonaan. (Takakansi)

     *     *     *

"Kiusaaminen koulussa" (1992) niin kuin Dan Olweuksen tutkimukset Norjassa ja Ruotsissa ovat kiusaamistutkimuksen ja kiusaamisen vastaisten toimintaohjelmien klassikkoja.

Monet seikat panevat kuitenkin miettimään, millä ymmärryksellä kirja oikein on kirjoitettu. Kirjassa mm. korostetaan luokkasääntöjen tekemistä ja yleensä lasten ja nuorten kontrollia eri tilanteissa. Opettaja, vanhemmat ym. ovat ne, jotka tekevät interventioita tilanteisiin ja puuttuvat havaitsemaansa kiusaamiseen. Sääntöjen rikkomisesta rangaistaan ja sillä uskotaan voitavan pitää kiusaaminen kurissa.

Moniin länsimaissa toteutettuihin kiusaamisen vastaisiin ohjelmiin jää kuitenkin ammottava aukko sellaisen toiminnan osalta, joka ei ole näkyvää ja jossa kiusaajien toiminta on pitkäaikaista, järjestelmällistä ja ns. passiivisen aggressiivista.

Olweuksella niin kuin myös suomalaisilla tutkijoilla vielä tänä päivänä on suhteellisen stereotyyppinen näkemys kiusaajasta ja kiusatusta. Tutkijat ja opettajat kysymyksillään ja toimillaan jahtaavat yksittäisiä kiusaajia ja kiusattuja, jotka ovat huomion kohteina. Vaikka ryhmien toiminnan dynamiikasta tai logiikasta puhutaan ja sen merkityksestä ollaan tietoisia, sitä harvoin pystytään jäljittämään saati sitten, että siihen voidaan vaikuttaa.

     *      *      *

Ongelman ydintä valaisen esimerkillä Olweuksen kirjasta, jossa kerrotaan miten luokkasääntöjä on mahdollista tehdä näkyväksi koululuokan sisällä.

Dan Olweus niin kuin myöhemmin Christina Salmivalli Kiva Koulu -ohjelmassa 2000 -luvulla esittää suoraa interventiota rooliharjoitusten kautta. Draamakasvattajana ajatus tietysti kuulostaa mitä parhaimmalta!

Harjoitukset on kuitenkin toteutettu kaikkien draamakasvatuksen periaatteiden vastaisesti, mikä pahimmillaan tekee luokan sisällä tapahtuvan kiusaamisen vain entistä sietämättömmäksi, hienovaraisemmaksi ja vaikeammaksi tavoittaa.

Olweus kirjoittaa:
"Yksinkertainen roolien esittäminen kiusaamistilanteessa voi (..) olla kehittävä ja tehokas tapa (..) tavoitteiden saavuttamiseksi. Lähtökohtana voidaan käyttää konkreettisia tilanteita luokasta tai yleisimmistä pulmatilanteista. Roolien avulla on myös mahdollista havainnollistaa, mitä neuraaleimmat oppilaat voivat tehdä vastustaakseen sosiaalisen eristämisen taipumusta ja lopetttaakseen jatkuvan kiusaamisen. Mitä realistisempaa oppilaiden näytteleminen on, sitä paremmin sitä voidaan siirtää todellisiin kiusaamistilanteisiin. Näyttelemisen jälkeen on käytävä luokkakeskustelu, jossa tuodaan esiin näytelmän ja todellisuuden suhde." (s. 76)

Kun kiusaamisaihetta käsitellään draaman keinoin, lähtökohtana on, että draamatarina on etäännytetty todellisesta tilanteesta. Sen sijaan että opettaja ja oppilaat syöksyisivät käsittelemään opettajan havaitsemaa (tai olettamaa) kiusaamistapausta heidän onkin käsiteltävä ilmiötä, jota kutsutaan kiusaamiseksi. Tarinalla toki voi olla yhtymäkohtia todelliseen tilanteeseen, mutta draamassa huomion kohteena ovat tapahtumat fiktiivisessä maailmassa.

    *     *     *

Olweuksen oletuksena selvästi on, että passiivinenkin aggressiivisuus on jollain tavalla näkyvää ja se tarkoittaa lähinnä sitä, että jotain oppilasta ei oteta ryhmään mukaan, hänet jätetään ulkopuolelle tai hän on arkuuttaan, ujouttaan tms. syystä yksin luokassa ja altis muiden kiusaamiselle.

Kudelma voi olla kuitenkin hyvin monisyinen, eikä sitä ole mahdollista saada esiin esitetyillä rooliharjoituksilla. Oppilailla tuskin on mitään syytä kertoa varsinkaan opettajalle, millä eri tavoin he mobbaavat toisiaan.

Opettajan kannalta kiusallista on, että kiusaaja tänä päivänä usein on  koulun mittapuilla arvioiden hyvä ja vielä suosittu oppilas, jota on vaikea edes uskoa muiden kiusaajaksi.

Kiusatulle ja hänen tukijoilleen Olweus ehdottaa kahta päätapaa ongelmaan puuttumiseen. Oppilaiden, jotka näkevät kiusaamista, on kerrottava siitä opettajalle tai vanhemmille. Lasten / nuorten näkökulmasta kyse on kantelemisesta ja vasikoimisesta tms, mikä ei ole omiaan parantamaan tällaisten lapsien asemaa ryhmässä.

Opettajaa hän puolestaan kehottaa suuntaamaan positiivisia toimia kiusattuja kohtaan ja omalla käytöksellään ylläpitämään myönteistä ilmapiiriä. Tällainen naiivi positiivisuus ei ole omiaan parantamaan kiusattujen asemaa luokassa, ennemmin päinvastoin.

Frank: "Tanssi haudoilla" (2014)


Huumekuningas palkkaa yksityisetsivä Matthew Scudderin etsimään vaimonsa kidnappaajan ja murhaajan. (IMDb)

"Tanssi haudoilla" (2014) on yhdysvaltalainen rikos- ja trillerielokuva. Elokuvan on ohjannut Scott Frank ja pääosassa on Liam Neeson.

Suomalaisnäyttelijä Laura Birn tekee elokuvassa pienen roolin murhan uhrina. (Wikipedia)

    *     *      *

Tällaisen elokuvan nähdessään jää miettimään, että Manchesterin itsemurhaiskujen tekijät on pikkutekijöitä länsimaisten elokuvien väkivaltarikollisten rinnalla.


torstai 25. toukokuuta 2017

TYHJÄ PAPERI KERTOO. Osa 817. Paranneltua sorrettujen teatteria?



Olen tänään lukenut pari kertaa läpi yhtä artikkelia, jonka tekijät Bruce Burton & John O'Toole väittävät parannelleensa Augusto Boalin sorrettujen teatteria. Teksti on yksinkertainen ja dokumentoi kirjoittajiensa liki 10 vuotista uraan draamakasvattajina ja tutkijoina Australiassa.

Miehet ovat kehittäneet liki 100 koulussa kiusaamisen vastaista toimintamallia, joka haastaa lukuisat maailmalla liikkuvat mallit kuten suomalaisen KiVa Koulun. Jotain tällaista olin jo jonkin aikaa etsinytkin.

     *     *     *

Kiusaamisen vastaisten ohjelmien ongelmana on, että ne lähinnä vain hetkellisesti vaikuttavat kiusaamiseen - ja mitä vanhempia nuoret ovat, sitä vähemmän ennaltaehkäisevillä toimilla on vaikutuksia.

"Parannellun forum-teatterin" hyvänä puolena on että toimintamalli on yksinkertainen ja helposti kloonattavissa halvalla suureen määrään kouluja - ja kaiken lisäksi kaikille luokka-asteille. Ideana on kouluttaa yläkoulun oppilaita toimintamallin käyttäjiksi, jotka siirtävät osaamisensa kahta (2) vuotta nuoremmille, jotka puolestaan siirtävät osaamisensa vielä heitä nuoremmille.

Koska toiminta on jatkuvaa, sillä on pysyvä vaikutus koulujen toimintakulttuuriin. Siinä missä esim. suomalainen Kiva Koulun painopiste on kiusaamiseen puuttumisessa, jälkikäteisessä interventiossa, tämä malli antaa oppilaille valmiudet koko ajan puuttua siihen, mitä he näkevät ympärillään.

     *     *     *

Burtonin & O'Toolen mallissakin ovat omat heikkoutensa. He ovat luopuneet ajatuksesta, että esim. Australiassa olisi sorrettuja (esim. monet aboriginaali-lapset) vaan he vain näkevät, että ihmisten välisissä suhteissa on ongelmia, jotka vaativat ratkaisua.

Oppilaat voivat halutessaan yhtä perustellusti samastua niin kiusaajaan kuin kiusattuun, minkä tuntuu yhtäkkiä aika kummalliselta ajatukselta. Lisäksi he haluavat välttää stigmaa, jonka kiusaaja saa toiminnastaan. He eivät haluta leimata ketään miksikään.

Ongelmana tietysti on, että yhteiskunnassa on yhä enemmän ihmisiä, lapsia ja nuoria, jotka ovat oikeasti muita huonommassa asemassa ja sorrettuja.

Linkki:

Burton, B. & O'Toole, J. 2005. Enhanced forum theatre: Where Boal's Theatre of the Oppressed meet process drama in the classroom. NJ. Drama Australia Journal 2, 49 - 57.

keskiviikko 24. toukokuuta 2017

Curtis: "Kultainen nainen" (2015)


USA:ssa asuva yli 80 -vuotias juutalainen pakolainen Maria Altmann ottaa yhteyttä Itävallan hallitukseen saadakseen takaisin Klimtin taideteoksen, jonka hän katsoo kuuluvan perheelleen. (IMDb)

"Kultainen nainen" (2015) on tositapahtumiin perustuva draamaelokuva, jonka on ohjannut Simon Curtis ja kirjoittanut Alexi Kaye Campbell ja se pertustuu Maria Altmannin elämäntarinaan. (Wikipedia)

     *     *      *

Miten lyhyt eurooppalaisen ihmisen muisti onkaan, mistä tämä elokuva on hyvä todistus.