maanantai 7. kesäkuuta 2010

Schiller: ”Rosvot” (1782) kiinni!

Pari päivää mielessäni on sitkeästi pyörinyt kuva Viggo Mortensenista elokuvassa ”Eastern Promises” (2007), joka tuli viime perjantaina Neloselta. Elokuvan lopussa Nikolai (Viggo) istuu yksin ajatuksissaan mafiosona. FSB:n (ent. KGB:n) agentti on vaihtanut puolta. Katsoja jää ihmettelemään, kuinka tässä näin saattoi käydä. Kuinka joku ’hyvää’ koko elokuvan ajan esittänyt hahmo voi lopulta olla pahis, oman valintansa seurauksena. Tämä oli jo toinen kerta, kun jäin auttamattomasti koukkuun David Cronenbergin kerrontaan. Edellisen kerran näin kävi ”Crashin” (1996) kohdalla.

Vain viikkoa aiemmin TV1:ltä tuli palkittu ranskalainen Temps noirin dokumenttielokuva ”Eliot Ness versus Al Capone” (2009). FBI:n J.Edgar Hooverin johdolla pieni Eliot Nessin iskujoukko sai pahamaisen gansterin Al Caponen lopulta v. 1931 kiinni veropetoksesta, vaikka hän oli syyllistynyt mm. lukuisiin murhiin ja lahjonut suuren joukon poliiseja ja muita virkamiehiä. Helppoa järjestäytyneen rikollisuuden torjuminen ei ollut. Edes tässä yksittäistapauksessa.

Gangstereihin törmäsin joitain päiviä sitten myös selatessani pölyttyneitä kirjoja varastossa. Ns. Frankfurtin koulukunnan yksi perustajista Max Horkheimer kirjoitti maanpaossa teoksen ”The End of Reason” (1942), joka on muutama vuosi sitten käännetty suomeksi nimellä ”Välineellisen järjen kritiikki” (2008). Horkheimer esittää kirjassa gangsteri-teorian fasismista. En ole tutustunut kirjaan tai sen käännökseen, mutta löysin Michael Wilson teoksesta ”Das Institut für Sozialforschung und seine Faschismusanalysen” (1981) kuvauksen gangsteri-teoriasta. Kansallissosialistisessa Saksassa Horkheimerin mukaan herruus taloudessa sai uuden monopolistisen muodon, kun natsien ’gangsteriryhmät’ valtasivat osan yrityksistä tavoitteenaan lyhytkestoinen taloudellinen hyöty, ja alkoivat pyörittää taloutta sekä markkinaehtoisesti että omilla periaatteillaankin.

Klaus Mann kuvaa ”Mefistossa” (1936), mitä kansallissosialistien valtaannousu aiheutti kulttuurielämässä, jolla oli kytköksensä myös talouteen. Valtionteatterin johtaja Hendrik Höfgen tasapainoilee hyvän ja pahan välillä, mutta myy sielunsa paholaiselle. Teatteri tarvitsee maksavia asiakkaita ja uusien vallanpitäjien hyväksymiä näytelmiä. Friedrich Schillerin näytelmät olivat v. 1933 suosittuja. ”Hampurissa oli yleisö osoittanut ”Don Carlos”-näytelmän esityksen yhteydessä voimallisesti milteipä kapinoiden suosiota siinä kohdassa, jossa markiisi Posa vaatii kuningas Filipiltä ’ajatusten vapautta’; Münchenissä oli ”Rosvojen” uusi sovitus ollut loppuunmyyty siihen asti, kunnes hallitus oli kieltänyt sen: Schillerin nuorena kirjoittama näytelmä oli osoittautunut ajankohtaiseksi ja vallankumoukselliseksi ja saanut yleisön innostumaan.” (s. 323) Höfgen ei yrittänyt puuttua siihen, miten natsihallitus alkoi ohjata valtionteatterin ohjelmistoa, eikä hän yksin olisi voinut asialle paljon tehdäkään. Teatterinjohtaja olisi vain vaihdettu toiseen, mikäli annettuja ohjeita ei olisi noudatettu.

Schillerin näytelmien boikotoinnista huolimatta propagandaministeri Goebbels näytti vihreää valoa Herbert Maischin elokuvalle ”Friedrich Schiller – Triumph of a Genius” (1940). Elokuvan lopussa on mm. kohtaus Schillerin ensimmäisestä näytelmästä ”Rosvot”. Kohtauksessa yksi päähenkilöistä, Frans, riistää itseltään hengen jäätyään kiinni siitä, että oli vuosia aiemmin riistänyt veljensä Kaarlen perintöosuuden ja kohdellut huonosti vanhaa isäänsä. Kaarle oli ajettu Fransin juonen avulla pois kotoaan, ja hän päätyi lopulta Robin Hood –tyyppisen rosvojoukon johtajaksi. Vuosien kuluttua hän haluaa käydä katsomassa ex-morsiantaan Amaliaa, joka on jäänyt isän ja veljen luokse asumaan. Tällöin paljastuu Frans-veljen tekemä petos. Mielenkiintoista on miten Maischin Kaarle-rosvo (’gangsteri’) onkin sankari ja porvarillista elämää viettänyt veli rikollinen.

Viime vuoden elokuussa YleTEEMA:lta tuli 2000-luvun versio nuoresta Friedrich Schilleristä. Tällöin esitettiin Martin Weinhertin Nuori Schiller”(2005), joka kertomuksena alkaa siitä, mihin Maischin elokuva päättyy. Weinhertin elokuva siis alkaa kohtauksilla Schillerin ensimmäisestä näytelmästä ”Rosvoista”. Myös tässä elokuvaan on valittu kohtaus, jossa Kaarle-rosvon veli Frans on pahis. Valitussa kohtauksessa hän yrittää vietellä jopa raiskata Kaarlen morsiamen, mutta Amalian onnistuu puolustaa itseään. Kaarle näkyy lyhyesti, välähdyksenomaisesti kahdessa elokuvan kohtauksessa. Häntä ei esitetä sankarina.

Molemmissa elokuvissa nuori Schiller karkaa Württenburgin ruhtinaskunnasta, jossa on töissä lääkärinä sotilasakatemiassa, kun on saanut tietää, että hänen ”Rosvoilleen” oli luvassa jatkoa naapuriruhtinaskunnan Mannheimin hoviteatterissa. Schiller oli myös Rosvojen ensi-illassa läsnä, sillä hän oli tuolloinkin karannut yöksi naapurikunnan puolelle. Palattuaan takaisin hän istui joitain viikkoja vankilassa. Näytelmä on tehty romanttisen ”Sturm und Drangin” –hengessä; ja kirjoittajan sympatiat ovat selvästi – jo aiemmin huikentelevaa elämää viettäneen - rosvoveljen puolella, jota on kohdeltu kaltoin ja joka on menettänyt elämänsä rakkauden.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti