lauantai 8. joulukuuta 2012

Tavi: "Esim. Esa" (2007)

Henriikka Tavin esikoisrunokokoelma "Esim. Esa" (2007) on hämmentävä tuttavuus. Tavin runoissa teksti näyttäytyy materiaalina, josta voi työstää omituisiakin kielikuvia. 

Kokoelmassa on käytetty runsaasti poikkeuksellisia typografisia ratkaisuja; säkeet katkeavat kuin saksilla tai asettuvat kehyksien sisälle taulujen lailla. Aiheisiin kuuluu perinteisiä: aallokko, kehtolaulu, memento mori. Kerrotaan myös esimerkiksi Henrietasta, jonka elinaikaa kuluu vaikka opettajan sijaisena.
"Esim. Esa" sijoittuu suomalaisessa nykyrunoudessa laajenevaan marginaaliin, jossa lähestytään postmodernisti kokeilevalla, kierrättävällä ja ironisella otteella toisenlaista ilmaisua. Tavin kokoelman voi lukea vastustavan nykyoloja. 

Välillä tekstissä ei ole tarpeeksi lukemista kiinnittäviä sisältöjä; tällöin uhkasi tulla kikkailun maku suuhun. Mikäli kokoelmasta olisi karsittu pois liiallinen kielipelailu ja peippaaminen, olisin tällä hetkellä vielä vaikuttuneempi lukija. (Kimmo Korhonen, Kiiltomato.net)

     *     *     *

Sisällys:

I Unissakävelyllä - II Rose - III Tietyömaa - IV Halusimme ehdottomasti - V Kävely hautausmaalla - VI Elokuu

      *     *     *

Runoilija Henriikka Tavi on hämmentänyt lukijoitaan "Runoraadin" Jukka Virtasta myöten. En ole aiemmin ottanut käsiini Tavin kirjaa, mutta olen sattuneista syistä kuullut ja lukenut yksittäisiä runoja mm. tästä kokoelmasta. Niin kuin useasti kokeilevan runouden kohdalla riskinä on niin kuin Kimmo Korhonen Kiiltomato.net -sivustolla totesi on, että muotokokeilut syövät sisällön. Niin ei tietysti tarvitse olla.

Joka on joskus lukenut tai selaillut Laurence Sternen "Tristan Shandyä" (1757) tietää mistä on kyse. Sterne on paradioinut itsetarkoituksellisia kokeiluja - ja tehnyt siitä taidetta. Kenties runoilijoiden olisi hyvä tutustua kirjallisuuden klassikoihin, ja ehkä Henriikka Tavi luki juuri em kirjan ennen kuin aloitti kirjoittaa runokokoelmaansa, sillä "Tristan Shandy" käännettiin vuonna 2005 suomeksi eli vain pari vuotta ennen kuin "Esim. Esa" (2007) ilmestyi.

Mielenkiintoista on miten nykykirjailijoiden on vaikea päästä samankaltaiseen loistokkuuteen teksteissään kuin mihin Sterne pääsi jo 1700-luvun puolivälissä. Se tietysti panee miettimään asioita ja suhteellistaa niitä. Henriikka Tavin kokoelma ei kuitenkaan ole kehno, vaikka hieman epätasainen se saattaa olla. Kirjassa on paljon kiinnostavia pieniä oivalluksia, jotka on sittemmin pantu kierrätykseen muiden kirjoittajien teksteissä.

      *      *      *

Heti ensimmäinen runo paljastaa Henriikka Tavin absurdin logiikan, jolla hän monia runojaan rakentaa. Kimmo Korhosen mielestä liioittelevasta absurdiudesta on tullut Taville jo jopa maneeri.

Meitä on useimmiten liikaa
esimerkiksi jätetyt minuutit.
Viisari leikkasi kakkuun ja
Mari sanoi:
Minussa on aina jotakin liikaa.
Esimerkiksi ulsteri.
Olen nyt menossa takaisin,
peruuntumassa.

Ensimmäinen säe on lohkaisu kielen monimerkityksellisyyttä. Lauseen voi lukea monella tavalla. "Maapallolla on liikaa ihmisiä." "Ihmisiä on liikaa samassa paikassa, jotta ihminen / kansa voisi elää elämäänsä lajiolentona yhdessä taruolentojen kuten yksisarvisten kanssa." "Toisinaan meitä on sopiva määrä, mutta nyt jostain syystä niin ei ole." Jne.

Toinen säe ei yhtään selvennä ensimmäistä. Päinvastoin vaan sanat heitetään epämääräiseen kasaan edellisen säkeen sanojen kanssa kuin tunkiolle tai kaatopaikalle tai jätteidenkäsittelylaitokseen. Koko elämä on "minuuttien jälkeen jättämistä". Jätetyt minuutit voivat myös viitata siihen, miten elämässä on turhia ja tyhjiä minuutteja ja miten elämästä puuttuu suurimman osaa aikaa merkityksellisyys mitä se sitten onkaan. Sana 'jätetty' assosioituu sanaan 'jäte'. Aika on siis samalla tavalla jätettä kuin kaikki muukin kulutettu ja käytetty ja jälkeenjätetty.

Kahden säkeen jälkeen lukija voi kysyä kriittisesti, mitkä minuutit ovat jätettä, mitkä jotain muuta. Sitä ei ole ainakaan vielä paljastettu. Absurdius menee liian pitkälle, jos kaikki on jätettä tai paskaa. Tai paska on vain luonnollinen asia siinä missä paneminenkin. Kääntäen: elämä on peli tai leikki, joka jokaisen täytyy tavallaan pelata ja taaplata läpi, halusi sitä tai ei. Sanoilla ja esineillä kuten yksisarvisen sarvilla leikittely on osa elämää.

Kolmas säe ja samalla toinen lause pisteen jälkeen. "Viisari leikkasi kakkuun ja / Mari sanoi:" Heti ensimmäinen sana viittaa häiritsevällä tavalla ensimmäisiin säkeisiin. Säe on jollain tavalla vinossa tai väärässä asennossa, mutta sanojen kasa kasvaa.

Elämä on syömistä, juomista ja naimista. Hyvä. Tässä viitataan ainakin syömiseen, kakkuun. Kun viisari leikkaa kakkua, se voi merkitä taas sitä ja tätä. Oletettavasti syödessä kakku pienenee, ja maha alkaa pömpöttää, jos minuutteja käytetään jatkuvasti paljon kakun syömiseen. Syöminen yhdistetään naiseen, konkreettisen henkilöön Mariin, joka tulee kohta sanomaan jotain. Mitä Mari sanoo?

"Minussa on aina jotakin liikaa." Syntyy mielikuva Marista, jolle ruoka on huumetta, 'maria', ja joka katsoo pelistä suurelta tuntuvaa mahaansa. Toki Mari voi olla raskaanakin tai pelätä tulleensa raskaaksi tai lihavaksi tai ei-haluttavan näköiseksi, mitä hän voi toki olla muutenkin ainakin jonkun mielestä.

Yllätykset jatkuvat. Mari toteaakin, että "esimerkiksi ulsteri". (Myöhemmässä runossa kerrotaan, miten Mari - tai joku muu - on ostanut ulsterin Uffilta.) Tämä säe avaa taas uusien assosiaatioiden ryöpyn. (Puhumattakaan siitä, että ulsteria käytetään myöhemmin sielun metaforana, jota sitäkin voi kierrättää.) Jos ulsteri on liikaa, siitä voi tietysti luopua, ja viedä esimerkiksi Uffille. Ulsterin voi vaihtaa toiseen takkiin tai heittää kaikki vaatteet pois, jolloin ei ole ainakaan vaatteita liikaa.

Tosin omassa nahassa voi olla liikaa siinäkin tai nahan sisällä. Läskiä ja lotinaa. Väärä sukupuoli ja yleensä se, että on sukupuolinen olento niin kuin yksisarvisetkin.  - Viimeiset säkeet sitovat kaikkea aiemmin sanottua yhteen tai sitten kyse on kameramaisesta feidaamisesta. Kirjoittaja on lähdössä kirjoituspaikaltaan ennen kuin on saanut runonsa edes loppuun.

Lopussa runon minä, Mari, palaa jonnekin. Kohdun lämpöön? Kotiinsa? Hänen elämänsä on kenties päättymässä ja hän pääsee Paratiisiin tai niin halutessaan taivaaseen. Viimeinen säe "peruuntumassa" heilauttaa sanakasaa, sekoittaa sitä taas hieman. Jokin on peruuntumassa, jokin jonka ei olisi tarvinnut peruuntua ainakaan vielä. Mikä on peruuntumassa? Kenties ikuinen elämä, koska elämä on päättymässä? Kenties Mari on tulossa hulluksi ja hänen mielensä on lopullisesti hajoamassa, eikä hän enää saa lauseenpäistä kiinni. Hän ehkä pystyy enää vain läjäämään runossa esitetyllä tavalla sanoja järjettömiin järjestyksiin.    

Ehkä tämä riittää Henriikka Tavin kokoelman ensmmäisestä osastosta, joka edeltää nimettyjä ja numeroituja osia.

      *      *     *

I Unissakävelyllä. Mukavuussyistä valitsen viimeisen, vain kahden säkeen runon.

Ota lisää vauhtia. Opettelen parempia aikoja.
Säästän sinua myöhemmäksi.

Runosta tulee vääjäämättä mieleen kirjan nimi "Esim. Esa". Esa on tässä vaiheessa vielä piippuhyllyllä. Mari tai kuka runon nainen sitten onkaan on saatanallisen tyly ja julma miestä kohtaan. Tämä on tietysti vain yksi tulkinta. Eläminen siirretään tulevaisuuteen, odotukseksi jostain kuvitelluista paremmista ajoista. Eli tämä on sitä kolmikymppisten (naisten) sitku-elämää.

II Rose. Tämän osaston viimeisessä runossa Mari käyttää Esaa seksuaalisesti hyväkseen. Panee Esaa halvalla. Runossa Esa tyydyttää kädellään tai suullaan tai jollain muulla tavalla Maria. Mari kiehnää mielihyvästä ja aina välillä toistelee: "älä koske vielä klitorikseen, älä koske vielä klitorikseen..." Samalla hän koko ajan puhuu paskaa kaikesta maan ja taivaan välillä kuin hokien jotain mantraa, mikä lopulta - ehkä - johtaa orgasmiin. Jos Esa vain jaksaa tyydyttää tuota kyltymätöntä ja aina tyytymätöntä naista.

Runona tämäkin on mainio niin kuin myös muut valitsemani runot, joita lukee huvikseen. Runo on pitkä pötkö sanoja ja säkeitä, jotka ovat erotettu toisistaan "/"-viivalla. Runon keskelle on rajattu ruusu, joka ei näytä enempää eikä vähempää kuin vitulta.

Runo päättyy näin:

/ kiihtyvin liikkein lämpimässä kesätuulessa nauhamaisesti toisiinsa kietoutuvissa vartalon sopukoita hyväilevissä vilpoisissa ja kuumissa virtauksissa seksuaalinen kiihotus laukeaa laajoihin lihaksiston voimakkaisiin supistuksiin etenkin lationpohjan ja pakaralih

Sana jää kesken. Ehkä se Mari nyt sitten vihdoin sai sen mitä halusikin...

     *      *     *


Jatkossa kokoelman kiinnostavasti alkanut metatarina hajoaa, ja kolmas 'Tietyömaa' -osasto sisältää muutaman sinänsä kiinnostavan runon. Lukija esimerkiksi joutuu itse tekemään oman runonsa lukiessaan Tavin runoa.

Esa tulee syrjähypyn jälkeen Marin elämään vasta neljännessä jaksossa 'Halusimme ehdottomasti'. Mari on epäromanttisuudestaan ja kyynisyydestään huolimatta ilmeisen rakastunut Esaan, mitä hän tuskin missään tilanteessa myöntäisi. Ja ehkä Esa olikin vain kiinnostava sex-toy.

Viimeinen runo alkaa näin:

Onneksi Esalla on vahvat refleksit.
Jotain jää jäljelle:
Hirvivaara. Jyväskylä.

No, ehkä Esa kuoli tai sitten se on vain Marin toiveajattelua, ja hän haluaisi että Esa on kuollut ja harrastaa mielikuvaleikkejä, miten yksisarvisen sarvellaan voisi keihästää Esan milloin milläkin tavalla tms.

Joka tapauksessa Esa tuli ja meni, ja hän on Marille kuollut. Tumpattu tuhkakuppiin.

      *     *     *

V Kävely hautausmaalla. Seksin jälkeen on kuolema, toinen ekstaattinen kokemus. Yksi runoista oli "Runoraadissa" yhtenä kuolema-teeman runona jokin aika sitten. Tuossa runossa Mari sekoilee tai on sekaisin Marista.

Hän harkitsee sielunsa viemistä Uffille samalla tavoin kuin vanhan ulsterin. Sydän on hänellä käynyt viime aikoina pieneksi, ja se on syynä ongelmaan.

Esaa Mari ei sure. Itseäänhän ihminen suree. Kun saisi sielunsa haudattua niin kuin ruumiinsa.

Hetken mielenhäiriön jälkeen on taas iloisia runoja, mutta jotain ambivalenttia ja häiriintynyttä on viimeisessäkin runossa, joka on kirjoitettu kehysten kuin kanvaksen sisään muotokuvaksi kirjoittajasta tai runon minästä.

Katso miten kaunis hän on.
Äidin on nyt hyvä olla.
Katso miten tyhjä hän on.
Katso miten kauniit
ja pitkät sormet hänellä on.

Hautausmaalla peili kädessä sielua kuoppaamassa. Abortin jälkeen? Esan kuoleman jälkeen? Äidin kuoleman jälkeen vai itse äitinä? Jotain tragikoomista ja surkuhupaisaa tässä on.

     *     *     *

VI Elokuu. Elokuussa Marin mieli on täysin riekaleina. Ehkä jopa sieluton kuin Alzheimer-potilaalla dementian viime vaiheessa.

Viimeinen runo kiteyttää hienosti tilan, jossa ollaan.

VALKOINEN neliö, joka on täynnä MUSTIA merkkejä. Cool.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti