keskiviikko 14. kesäkuuta 2017

TYHJÄ PAPERI KERTOO. Osa 821. Hallituksen poliittinen gansterismi


Mitä mieltä pitäisi olla siitä, kun pääministeri Juha Sipilä ilmoittaa, että perussuomalaisten uuden puheenjohtajan Juha Halla-ahon tulee olla hallituksessa, jotta se voi jatkaa. Seuraavana päivänä hän on täysin toista mieltä. Nyt Sipilälle kelpaa hallituksen takuumieheksi puheenjohtajavaalin hävinnyt Sampo Terho. Käsittämätöntä ja öykkärimäistä ja ennen muuta kaikkien demokratian arvojen vastaista.

Arvoton lupaus ja sen mukaista
gansterismia tämäkin.
Samanlaista poliittiseksi gansterismiksi kutsuttua politiikkaa keskustan ja kokoomuksen ministerit ja varsinkin puolueiden puheenjohtajat ovat harjoittaneet koko nykyisen hallituksen ajan. Suomalaisesta politiikasta on hävinnyt kaikki logiikka ja arvot. Alun pitäen logiikka korvautui kolmen S:n (Juha Sipilä, Alexander Stubb ja Timo Soini) tahdolla, nyt kolmikosta on enää yksi jäljllä.

Demokratia on valjastettu käytännössä yhden miehen tahdon takuumieheksi, ja sen on saanut aikaan parlamentaarinen enemmistödemokratia, joka mahdollistaa varsin pienen ryhmän pääsemisen valtaan ja tekemään päätöksiä kansan suuren enemmistön puolesta ja monenlaisten vähemmistöjen yli (esim. etniset ja kielelliset vähemmistöt).

On muistettava sellainenkin asia, että Suomen suurin puolue on edelleen ns. nukkuvien puolue, jolla ei ole nykyjärjestelmässä poliittista kotia; ja hallitus - niin kuin edellisetkin hallitukset - on toiminut suomalaisten todellista enemmistöä vastaan, johon kodittomatkin kuuluvat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti